Kaksplus.fi

Huonosti nukkuvan vauvan vanhempi

torstai 23. helmikuuta 2017

Meillä Elsa on ollut nyt paljon huonompi nukkuja verrattuna isoveljeensä. Muistan, että Leevin vauvavuoden aikana nukkumisen kanssa ei ollut suurempia ongelmia juuri koskaan. Tietenkin joitakin satunnaisia öitä oli kun poika nukkui huonommin, mutta ei ollenkaan tälläistä mitä Elsan kanssa on ollut. Tähän alkuun toki sanon sen, että huonomminkin voisi olla eikä tämä varmasti ole ollut edes pahimmasta päästä.

Ensimmäiset ongelmat Elsan yöunien ja nukahtamisen kanssa alkoivat oikeastaan heti, kun pääsimme synnytyssairaalasta kotiin. Tyttö ei halunnut nukahtaa muualle kuin syliin tai kantoliinaan. Aluksi emme ymmärtäneet syytä, ja mietimme, onko Elsalla koliikki, kun alkuyöt menivät ihan huutamiseksi. Hän ei rauhoittunut sänkyyn ja useamman yrityksen jälkeen toinen oli niin yliväsynyt, että rauhoittuminen kantoliinaankin oli jo työn alla..  Yleensä hän kuitenkin välillä muutaman minuutin välillä muutaman tunnin jälkeen rauhottui kantoliinaan, josta hänet uskalsi siirtää vasta hyvän ajan päästä pinnasänkyyn nukkumaan. Tätä selitettiin neuvolassa ihan sillä, että vauva eli vielä  "kohtuelämää", että tarvitsi nukahtaakseen lämpöisen sylin, äidin tutut sydänäänet tai "ahtaan" ja turvallisen paikan kuten kantoliinan. Elsalla kun ei ollut ilmeisemmin masuvaivoja tai muuta.

Toiseksi riesaksi ihan alussa öisin osoittautui se, että kun Elsa ensimmäisen kerran yöllä heräsi noin 1-3h jälkeen, hän ei meinannut nukahtaa enää takaisin yöunille. Yleensä rinnalta nostaessa hän heräsi, eikä enää nukahtanutkaan pinnasänkyyn uudestaan. Muistan vielä oikein selvästi sen kuinka minä tai Teemu vuoronperään kantelimme tyttöä eteisen käytävää edestakaisin kantoliinassa tai kantokopssa, välillä yritimme vaunujakin. Pari kertaa oli todella lähellä, että emme lähteneet vauvan kanssa ajelemaan autolla, kun tyttö aina selvästi rauhottui kantokoppaan ja auton tasaiseen hurinaan, mutta emme halunneet tehdä tästä vahingossakaan tapaa, ja tämä olisi ollut kyllä ihan vihoviimeinen keino..

Muistan, että näitä alkuajan "nukkumisongelmia" kesti sen ensimmäiset 2-3 kuukautta, kunnes tyttö rupesikin nukkumaan. Hetken, melkein kuukauden päivät meillä nukuttiin melkein kokonaisia öitä, yleensä yhdellä max kahdella heräämisellä. Mietinkin tuolloin, että näinkö helpolla me toisaalta selvisimme, mutta ei..

Yölliset heräilyt ja valvomiset jatkuivat taas kun tyttö oli lähemmäs 4kk, ja kun ensimmäiset hampaat ilmoittivat itsestään. Oli Syyskuu. Loppusyksy onkin aika pimennossa ja sanotaanko näin, että en tuosta ajasta oikeasti muista juuri mitään. Olin todella väsynyt. Vaikka yritimme kaikkemme hampaiden, nälän ym suhteen, että tytöllä olisi hyvä olla ja hän saisi yöt nukuttua niin hän heräili, tunnin välein. Tähän aikaan taaperokin oli jo hyvän aikaa heräillyt öisin, kavunnut sänkyymme ja pyörinyt ja hyörinyt siinä niin, että unta ei saanut sitä tuntiakaan vauvan heräilyjen välissä. Tätä kesti oikeastaan niin kauan, kunnes vauvan ensimmäiset hampaat olivat puhjenneet. Sitten siirryttiin siihen vaiheeseen, kun heräiltiin sen 4-5 kertaa yössä.

Ja nyt kaksi päivää sitten tiistaina heräsin aamulla ensimmäistä kertaa noin puoleen vuoteen niin, että en ollut yöllä herännyt kertaakaan! Samoin meni viime yö! Tuolloin tiistai aamuna lähes tulkoon itkin onnesta. Vaikka Teemu onkin silloin tällöin herännyt syöttämään Elsaa öisin, niin olen kuitenkin aina havahtunut siihen, että vauva itkee, ja unet ovat jollain tavalla katkenneet. Niin sydämestäni nyt toivon, että meidänkin neidin paremmat yöt jatkuisivat taas. Olisi se koko perheen jaksamisen kannalta erittäin hyvä asia.

Haluan sanoa, että meidän yöheräämiset eivät varmasti ole vielä pahimmasta päästä. Ja joillakin tämä jatkuu vuosia, mikä on todella todella surullista, koska oikeasti, uni on yksi ihmisen perustarpeista. Mutta sanotaanko näin, että on tässä tullut ihan riittävästi valvottua se, 2,5 vuotta. Ensin Leevin vauvavuosi, nyt Elsan. En varmasti voi enää ikinä arvostaa unta ja kokonaisia öitä liikaa. Minulla on kyllä kaikki sympatia niitä vanhempia kohtaan, jotka lastensa vuoksi joutuvat heräilemään, varmasti tietenkin jokainen vanhempi jossakin vaiheessa. Meidänkin valvottuun öihin kyllä liittyy niin monet kyyneleet ja hetkelliset epätoivon tunteet. Pahin tunne oli se, kun vauva vaan itkee, ja tuntuu, että mikään ei auta, olo oli niin avuton. Jotenkin näistäkin hetkistä on vaan kuitenkin selvinnyt. Se on vaatinut paljon ponnisteluja jaksaa, mutta myös kumppanin ja läheisten tuki on ollut ainutlaatuista. Toivon tämän postauksen myötä myös, että kenenkään tilanteita ei vähäteltäisiin, koska tämäkin asia on niin suhteellista. Joku tuntee itsensä väsyneeksi ilman lapsia ja yöheräilyjä, joku yhden vauvan kanssa tai joku kolmen.



Kuinka ottaa taapero huomioon kun uusi vauva tulee kotiin?

tiistai 21. helmikuuta 2017

Kun tulin raskaaksi ja oikeastaan jo ennen raskaaksi tuloa mietimme kuinka paljon se muuttaisi alle kaksi vuotiaan taaperon elämää. Oli selvää, että vauvantulo vaikuttaisi varmasti eniten Leeviin. Toisaalta mietimme, että hän on itsekin vielä niin pieni, eikä täysin ymmärrä mitä uusi pikkusisarus tarkoittaa ja mitä ilmeisemmin hän sopeutuisi tilanteeseen hyvin. Eihän hän kuitenkaan ollut ehtinyt nauttia äidin ja isän jakamattomasta huomiosta vastan kun sen alle kaksi vuotta, joten muutos ei välttämättä olisi niin suuri kuin esimerkiksi isoveljelle tai siskolle, joka olisi ollut useamman vuoden ainut lapsi.

Raskausaika meni varmasti hyvin Leevin näkökulmasta, ei hän hirveästi ymmärtänyt selityksistämme huolimatta, että perheessämme olisi pian uusi perheenjäsen. Toki hyvin usein hän ihmetteli äidin taas lisää kasvanutta masua, ja olihan sitä kiva silitellä. Loppuraskaus oli taaperon mielestä aika hulvatonta, kun äidin masu liikkui ja suorastaan hyppeli välillä. Se oli hauskaa, mutta ehkä hän ei ymmärtänyt, että äidin masua liikutti välillä pienen pikkusiskon jalat tai pää.

Eniten mietimmekin miten voisimme ottaa Leevin huomioon sitten, kun vauva syntyy. Muistan ikuisesti sen päivän, kun menimme hakemaan Leeviä isovanhemmilta muutaman sairaalapäivän jälkeen, kun hän ei ollut nähnyt meistä kumpaakaan vanhempaa. Leevi hyppi riemusta ja juoksi äidin ja isän syliin. Halailimme ja höpöttelimme, kunnes Leevin silmät ensimmäistä kertaa siirtyivät katsomaan pientä pikkusiskoa kaukalossa. Huomasi kyllä, että hän oli ihmeissään. Loppujen lopuksi pieni hymykin ilmestyi naamalle, kun selitimme, että kaukalossa tuhiseva vauva on Leevin pikkusisko. Se hetki oli aika ikimuistoinen.

Sehän on selvää, kun vauvan kanssa päästään kotiin, koti on koko ajan täynnä onnittelijoita ja vauvan ihastelijoita. Pyrimmekin aina antamaan jokaiselle vieraalle ohjeeksi, että ennen vauvan ihastelua onniteltaisiin uutta isoveljeä ja otettaisiin hänet huomioon. Näin taapero koki, että myös häntä on tultu katsomaan ja hän on yhtä tärkeä kuin vauvakin. Tämä toimi meillä hyvin. Olen myös joskus kuullut neuvon, kun yleensä vieraat saattavat tuoda jotain muistamisia vauvalle, tuotaisiin sellainen myös isosisarukselle tai esimerkiksi vanhemmat ostaisivat jonkun pienen lahjan isoveljeksi tai siskoksi tulosta. Tätä en kylläkään itse hoksanut, toisaalta pikkusisarus itsessään on jo niin suuri lahja.

Arkisissa toimissa olemme aina pyrkineet ottamaan Leevin huomioon. Leevi on saanut olla erittäin paljon mukana myös vauvanhoidossa, sen verran siis mitä reilu kaksi vuotias nyt voi olla. Eniten hän on leikkinyt Elsan kanssa leluilla, antanut ja näyttänyt niitä hänelle, mutta on hän välillä vienyt vauvan vaipan roskikseen tai halunnut kokeilla syöttää vauvalle sosetta, mikä onkin ollut aivan ihana näky. Muistan myös lukuisat kerrat, kun Elsalla tuli puklu niin isoveli huusi tomerana "harso, harso" ja pyyhkäsi vauvan suuta.

Meillä Leevi otti uuden pikkusiskon todella hyvin vastaan ja näin on vielä tänäkin päivänä, kun Elsa täyttää pian yhdeksän kuukautta. Edelleenkään pikkusiskoa kohtaan ei näytetä mustasukkaisuutta, mutta tietysti me vanhemmat sitten varmasti olemme se korvaaja, kehen nämä kaikki tunteet on helppo purkaa. Varmasti riippuu paljon myös lapsen omasta luonteesta kuinka uuteen tilanteeseen sopeutuu, mutta uskon, että silläkin on erityisen paljon vaikutusta kuinka isoveli tai sisko otetaan huomioon jo raskausaikana, mutta sitten, kun vauva on talossa.

Ajatuksia kiintymysvanhemmuudesta

torstai 16. helmikuuta 2017

Kuulin tai luin joskus sellaisen neuvon lasten kasvatusta koskien, että ihmisenä ja vanhempana tulisi miettiä omaa kasvatustaan, siis sitä millaiset kasvatusperiaatteet omassa lapsuudessa on ollut, onko ne toimineet ja minkälainen ihminen itsestä on loppujen lopuksi tullut. Mielestäni tämä oli toisaalta aika hyvä neuvo.

Viime aikoina on paljon puhuttu kiintymysvanhemmuudesta, silti se ei ole ihan vieras käsite, sillä siihen on panostettu jo kyllä omassakin lapsuudessa, tiettävästi. Kiintymysvanhemmuutta on vanhemmuuteen valmistautuminen, herkästi lapsen tarpeisiin reagoiminen, lapsen hoivaaminen, lapsen rakastaminen ja kunnioittaminen. Konkreettisina kiintymysvanhemmuuden käytänteinä on pidetty vauvantahtista imetystä, vauvan kantamista, vauvan kanssa nukkumista ja vauvan tarpeisiin (esim.itkuun) vastaamista. Kiintymysvanhemmuutena pidetään myös lapselle rajojen laittamista.

Täytyy sanoa, että nämä asiat ovat itselleni ehkä jopa tietyllä tavalla "itsestäänselvyyksiä". Tietyt asiat ovat kuitenkin toteutuneet itselläkin paremmin kuopuksen kuin esikoisen kohdalla, esimerkiksi vauvan kantaminen ja imetys, joka on tuntunut tämän toisen lapsen kanssa luonnollisemmalta jutulta. Toisaalta Leeviäkin yritin imettää niin kauan, kunnes hän itse kieltäytyi rinnasta, ehkä sekin on sitä vauvantahtisuutta sitten. En ole pitänyt mitään checklistaa kiintymysvanhemmuudesta, vaan tehnyt niin kuin parhaalta on tuntunut, esimerkiksi perhepeti pysyvänä vaihtoetona ei ole ollut meidän perheen juttu.

Mielipiteeni on se, että kiintymysvanhemmuus on hyvä asia ja se, että sitä korostetaan. Mielestäni on hienoa, että oikeasti ymmärettään se, että vastasyntynyt, taapero tai vanhempi lapsi on ihminen siinä missä aikuinenkin, lapsella on omat tarpeensa joihin tulee vastata. Täytyy myöntää, että  jos vielä nykypäivänä kuulen sanonnan "lapsi ei tarvitse läheisyyttä" tai esimerkiksi kehoituksen, että lasta ei saa pitää liikaa sylissä tai lapsi ei saa olla noin paljoa vanhemmissa kiinni purskahdan nauruun tai ehkä itkuun. Miksi lapsistamme pitäisi kasvattaa jotain kivikovia robotteja joilla ei ole tunteita tai tarpeita?

En kuitenkaan sano sitä, että lasta ei tulisi rohkaista olemaan myös itsenäinen ja kokeilemaan itsenäisesti asioita ja olemaan rohkea, sillä se myös kasvattaa lapsen itsetuntoa. Sillä myös viestitään, että lapsi ei ole huono, hän on taitava, ja hän pärjää. En pidä myöskään lapselle rajojen laittamista huonona, en todellakaan, päin vastoin. Rajat ovat vanhempien tapa kertoa lapselle, että hänestä välitetään. Ne voivat olla tapa ehkäistä lasta vahingoittamasta itseään tai muita. Ne opastavat ja kertovat mikä on oikein ja väärin.Tietenkin rajat voi laittaa lapselle asiallisesti myös kuunnellen lapsen tunteita, ja ehkä oikein tekemisen korostaminen on parempi kuin väärän?

Mielestäni lasten kasvatusasia on sellainen missä ei tulisi jämähtää vain johonkin tiettyyn tapaan. Toisaalta miksi hyväksi ja toimivaksi havaittu keino pitäisi hylätä? Hyvin usein palaan itse lasten kasvatuksessa omaan lapsuuteen ja suurimmaksi osaksi malli toimia itse vanhempana tulee myös hyvin paljon sieltä. On sellaisiakin asioita, jotka olen kokenut hyviksi juuri omien lasteni kanssa. Olen sitä mieltä, että tasapaino kiintymysvanhemmuuden, omien fiilisten sekä rajojen välillä on varmasti toimiva kasvatusmenetelmä. Ja toisaalta olen useaan otteeseen Teemullekkin sanonut, että sittenhän sen parin kymmenen vuoden päästä näkee, mikä on tulos. Tärkeintä on varmaan se, että ainakin yrittää parhaansa.


Herkullinen vinkki vauvan kutiaviin ikeniin

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Elsalla on tällä hetkellä tulossa yläetuhampaat kulmahampaiden ja alaetuhampaiden kaveriksi. Hänellä on koko ajan joko sormet tai joku lelu suussa, sillä ikenet varmasti kutittavat ja ovat myös kipeät. Kokeilinkin sitten yhtä herkullista ja helppoa reseptiä, nimittäin kardemumma-mustikkapehmistä Samasta padasta kirjastajonka viime syksynä saimme käyttöömme! Onhan se ihan loogistakin, että kylmät lelut tai sitten se kylmäruoka auttavat kiusaaviin ikeniin. Eikä muutenkaan yhtään haittaa, tämä resepti on kyllä vanhemmillekkin lapsille ja aikuisille terveellisempi vaihtoehto verrattuna maitojätskiin.

Tarvitset vain:

3 jäädytettyä banaania
2dl kotimaisia pakastemustikoita
1/2tl kardemummaa

Kuori ja viipaloi banaani laakean rasiaan tai leikkuulaudan päälle (näin tein itse). Pakasta vähintään neljä tuntia. Soseuta jäädytettyä banaania ja mustikat tehosekoittimessa, kunnes pehmis on aivan samettista. Liikuttele tarvittaessa lusikalla. Lisää mausteet. (Jos tehosekoitin ei jaksa soseuttaa jäisiä banaaneja, anna niiden pehmetä hetki.) Tarjoa heti tai laita rasiassa pakastimeen hetkeksi, jolloin saat kaavittua pehmiksestä palloja. 

Ja jos et halua mustikkaphemistä, rajana on vain mielikuvitus ja voit käyttää hedelmiä ja marjoja mielesi mukaan. Banaani on kuitenkin pehmiksen pohjana, jotta voit tarjota pehmistä jo 4kk ikäiselle vauvalle. Samasta padasta kirjasta löytyy useampia makuvaihtoehtoja! 

Elsa tykkäsi tästä pehmiksestä ihan hirveästi ja maistuihan se koko muullekkin perheelle. ;)






Sydän mokkapalat

tiistai 14. helmikuuta 2017

Päätin leipoa jotain pientä perheelle näin Ystävänpäivänä. Ja päädyin hieman erilaisiin mokkapaloihin. Tein mokkapalat Hellapoliisin ohjeella, ja jotta ne olisivat tämän päivän teemaan sopivat, päätin tehdä niistä sydämen muotoisia ja koristella ne vielä valkoisilla ja vaaleanpunaisilla sydän nonpparelleilla. Sydämen muotoisia mokkapaloista saa yksinkertaisesti leikkaamalla pohjasta sydämen muotoisella piparkakkumuotilla.

Mielestäni aika söpöjä!

Ihanaa Ystävänpäivää kaikille!<3



Kuinka yhdistää kotiäitiys ja opiskelu?

maanantai 13. helmikuuta 2017

Viime viikko oli blogin puolella harvinaisen hiljainen. Täällä nimittäin päntättiin kevään ensimmäiseen tenttiin!

Tähän asti opintojen ottaminen kotiäitiyden ohelle on tuntunut enemmän kuin oikealta ratkaisulta. Kerroinkin jo aiemmin, että opintoni siirtyivät lähemmäksi ja päiväopinnot muuttuivat monimuoto-opinnoiksi eli pääsääntöisesti iltaopinnoiksi. Käyn max kaksi iltaa viikossa koululla, kun opetusta on.  Muuten opinnot tehdään kotona jos työharjoitteluita ei lasketa. Tämä on ainut tapa, joka mahdollistaa sen, että voin olla samalla myös kotiäiti, sillä en millään raaski laittaa lapsia etenkään kuopusta vielä hoitoon ulkopuoliselle.

Teemulla on onneksi mahtava työpaikka sen suhteen, että he joustavat aika hyvin aikatauluissa, vaikka Teemullakin on kaksi vuorotyö. Onneksi minulla on nyt kuitenkin mahdollisuus käydä iltaisin koulussa. Ainoa "hidaste" on toki muutaman viikon kestävät työharjoittelut, ja tällöin tehdäänkin Teemun kanssa läpystä vaihto, kun toinen tulee töistä niin toinen lähtee, mutta onneksi tämä on vaan sen muutaman viikon silloin tällöin. Loppukeväästä tosin menen tekemään harjoittelun ja Teemu on lasten kanssa kotona pitämättömillä isyyslomilla. Tuntuu, että kaikki palaset loksahtavat paikalleen! Tällä hetkellä olen enemmän kuin innoissani kotiäitiydestä, mutta myös itseäni niin kiinnostavista opinnoista! Kouluillat tuovat pientä omaa aikaa arkeen, ja samalla tuntuu, että teen jotain hyödyllistä. Sillä kyllähän sitä mielessä pyörii ajatus äitiyslomaa viettäessä siitä, kun opinnot eivät etene. Se on ollut omalla tavallaan vähän mieltä askarruttava asia tähän asti.

En pidä ollenkaan mahdottomana kotiäitiyden ja opintojen yhdistämistä. Olen sitä mieltä, että vaaditaan vaan paljon omaa motivaatiota ja oma-aloitteellisuutta. Eihän taloudellisesti tilanne ole mikään kaikista paras. Kaikkihan varmasti tietää opiskelijoiden tuet, joita muuten leikataan taas syksyllä.. Joka tapauksessa, opintotuki+lainatakaus, kotihoidontuki ja lapsilisät ja yksi työssä käyvä, niin sillä pärjää ihan hyvin sen pari vuotta tai ainakin meidän perhe pärjää, missä on kaksi aikuista, kaksi lasta ja koira.

Varmaan suurin kysymys onkin se, että miten opiskelu onnistuu kotona kahden pienen lapsen kanssa, ja täytyy olla rehellinen. Opiskelut ajoittuvat kotona hyvin paljon sinne iltaan/yöhön, ja toki siihen päivän ainoaan omaan aikaan eli lasten päikkäriaikaan. Välillä se on haasteellisempaa, välillä taas tuntuu, että se toimii ihan hyvin. Kokeisiin lukemisen jätän suosiolla sinne, kun lapset ovat nukkumassa. Joskus on kiva mennä lukemaan ja tekemään tehtäviä kirjastoon tai kahvilaan, kun Teemu on lasten kanssa kotona. En halua olla kotona koko ajan kirja kädessä tai tietokoneen äärellä, koska mielestäni kotiäitiys ei kuitenkaan toimi niin. Täytyy olla myös läsnäoleva äiti. Uskon kuitenkin, että tämä on ihan kokeilemisen arvoinen homma ja odotan innolla mitä kaikkea tämä kevät tuo tullessaan!





Täällä ollaan muutenkin jo aika keväisissä tunnelmissa! Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!<3

Osaan matkia innostunutta apinaa ja muut hauskat äititaitoni

torstai 2. helmikuuta 2017

10plussan äiti bloggaaja Matu kertoi blogissaan äitiyden tuomista tärkeistä äititaidoista. Hän haastoi muutkin bloggaajat mukaan kertomaan omista äititaidoistaan ja päätin vastata haasteeseen! Tässä siis minun tärkeät ja hauskat äititaitoni.

Olen oppinut täydellisyyteen pyrkivästä täysin epätäydelliseksi. En enää jaksa juosta taaperon perässä joka minuutti keräilemässä leluja lattialta. Kaaos ja epäjärjestys on meillä ihan sallittu.

Osaan ryömiä lähes äänettömästi lastenhuoneesta. Varsinkin silloin, kun olen saanut lapset juuri nukkumaan, yleensä he ovat herkässä unessa jos ovat juuri nukahtaneet.

Välillä samanaikaisesti imetän vauvaa sekä teen jotain muuta. .. kuten syön itse, tai leikin taaperon kanssa. Imetyshetket eivät ole aina kovinkaan rauhallisia.

Olen oppinut vakuuttavasti ääntelemään kuten eläimet tai näyttämään niiltä, sillä ne ovat taaperon mielestä hassuja. Esimerkiksi hammaspesulaulun aikana päätään raapiva ja örisevä gorilla, innostunut apina tai muriseva leijona. (Heh, onneksi kovin moni ei ole näkemässä.)

Osaan avata äänettömästi jääkaapin. Yleensä, kun äiti menee jääkaapille taapero tietää, että herkkuja on luvassa, vaikka vasta leivotut mokkapalat tai juuri avattu suklaalevy.

Herään öisin jokaiseen pieneenkin ääneen. Siihenkin, mikä kuuluu viereisestä lastenhuoneesta.

Olen oppinut hyvin paljon ymmärtämään sanoja, joita ennen äitiyttä en ole kuullut. "Lakkolit" ovat tällä hetkellä taaperon lemppareita!

Osaan heilutella vaunuja ja hyssytellä niissä olevaa vauvaa, vaikka juuri sillä hetkellä vauva ei olisikaan niissä.

Olen oppinut kääntämään taaperon huomion muualle esimerkiksi inhottavasta pukemisesta ulkona ajaviin rekkoihin ja autoihin.

Olen oppinut olemaan megainnostunut lapsen pienestäkin onnistumisesta.

Kuulostavatko nämä tutuilta? Mitä äititaitoja sinulla on?

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan